Kaikki uudet nuket ovat vihdoinkin kotona. \o/ Ensimmäisenä esittelen kokonaisen kuukauden matkallaan jumittaneen prinsessan:
Lisää Best Selection -tyttöjä. Vaikka rakastan hymyilevää Chiikaa, tämä julkaisu ei saanut minua hihkumaan innosta. Azonen kuvien perusteella näytti siltä, että prinsessalla on erittäin pitkä ja
erittäin keltainen tukka. Vasta muutamia omistajakuvia nähtyäni tulin siihen tulokseen, että vaikka hiukset on vähän turhan pitkät, on niiden sävy paljon kauniimpi kuin mitä kuvittelin.
Prinsessa vapautettuna muovisesta vankilastaan. Vaihdoin kruunun keltaisesta hiuspannasta valkeaan, mutta valitettavasti en muistanut ottaa siitä kuvaa. :P
Ostopäätökseen vaikutti suuresti myös se, että halusin ehdottomasti tämän ihanan talvisen asun. Ei haittaa vaikka tulisi kylmä juhannus, pääseepähän käyttämään lämmintä viittaa! :DD
Tukkaa on kieltämättä hieman liikaa...Mietin ensin että olisin lyhentänyt sitä muutaman sentin, mutta en tiedä uskallanko. D:
Neuloin (ja virkkasin) prinsessaa odotellessani kuninkaalliselle sopivia helmikoristeisia tyynyjä ja pehmeän puuvillapeiton. Ihan sattumalta ne sopivat kokonsa puolesta loistavasti tuolle Ikean nukensohvalle. n__n
Uusia nukkeja on vielä kaksi esittelemättä, joten pysykäähän kuulolla. ;)
Hyvää juhannusta kaikille! <3
Tämä prinsessa-Chiika on kyllä omistajakuvissa vaikuttanut paljon ihanammalle kuin Azonen omissa kuvissa! En itse oikein lämmennyt ajatukselle keltaisesta tukasta, mutta omistajakuvissa se onkin näyttänyt tosi nätinsävyiseltä >3< Tuo asu on kyllä kertakaikkiaan suloinen, voih tuota talviviittaa ♥
VastaaPoistaAivan ihania nuo tekemäsi helmikoristeiset tyynyt ja peitto ;___; Kyllä kelpaa prinsessan sohvalla istuskella ja ottaa torkutkin, varmasti on pehmeää eikä tule talvellakaan kylmä tuon peiton alle kääriytyneenä!
Hyvää juhannusta sinnekin! ♥
Kiitos! Azonen kuvissa Chiikan hiukset oli jotenkin tosi keltaiset, mutta oikeasti sävy on sellainen kaunis hunajainen. Loistohankinta! :D
PoistaAh, onnea uudesta typystä! Minultakin tuo prinsessa löytyy, tosin se vakavampi versio, ja oli kyllä luonnossa paljon promokuviaan suloisempi ilmestys vaikka julmasti siltä tukan leikkelinkin customversiota varten xD Hymyilevä Chiika pitää kyllä joskus vielä itsekin metsästää...
VastaaPoistaNuo helmityynyt on hirmu suloiset!
Kiitos! Mulla on joku pakkomielle hymyileviin nukkeihin, oon hankkinut hymyilevän Seran, Lienin, Chiikan ja Koronistakin pidän enemmän ilman sitä kissamaista suuta. :'D
PoistaKauniisti ja siististi osaat kyllä virkata ja neuloa! ; ᴗ ;♥
VastaaPoistaNuo helmikoristeiset tyynyt ja peitto näyttävät oikein lämpimiltä!
Nyt ei varmastikkaan tule kylmä, kun on vielä peiton ja tyynyjen lisäksi tuo ihana lämmin viitta!
Itseasiassa tuo prinsessa-Chiika näyttää ihan hyvältä näissä omistaja kuvissa! Itse en pitänyt tästä aluksi, mutta kyllä olen enemmän sillä puolella, että pidän! (^ڡ^)~
Tukka tosin on minustakin vähän liiankin pitkä..
Onnea tästä uutukaisesta! Ja toisten uusien nukkejesi esittelyä odotan! ❤
Kiitos! <3 Haluaisin kovasti leikata hiuksia vähän käytännöllisemmiksi, mutta en tiedä mitä teen jos epäonnistun... D:
PoistaJa hyvää juhannusta tietenkin!
VastaaPoistaKiitos samoin! ;D
Poista