sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kädentaitomessut 2013

Kävin siis tänäkin vuonna Kädentaitomessuilla Ouluhallissa. Messut on yksi vuoden kohokohdista, on ihanaa nähdä kauniita tavaroita ja ostaa kaikkea pientä kivaa.

Tänä vuonna ostokset jäivät vähiin, jostain syystä en ollut heräteostostuulella.

Mukaan tarttui kuitenkin...


...koristeteippejä Teippitarhan kojusta:



Etenkin tuo One Piece x Hello Kitty -teippi oli pakko saada! <3



Nukkekokoisia lasipurkkeja (teippirulla havainnollistaa kokoa):




Aivan ihanaa hunajaa minipurkissa:




Kaksi kangastilkkua joista ompelen nukkekokoisen tyynyn:



Sekä pitsiä ja laattoja nukkekokoisiksi riipuksiksi:



Rie esittelee uusia korujaan:





Siinäpä ne ostokset. Ainoa josta en muistanut ottaa kuvaa on valkosipulilevite. En jaksa kaivaa sitä jääkaapista kuvaa varten. :D


Loppuun vielä kuva jonkin aikaa sitten saapuneesta Littlefee Lunasta. Nimi vielä uupuu, samoin kuin hahmolle sopiva meikki, tukka ja vaatteet.


6 kommenttia:

  1. Vitsit miten mahtavia teippejä! Olenkin miettinyt mistä ihmiset hankkivat niitä pakettikuvissa nähtyjä päheitä kuvioteippejä?
    Käsityömessut ovat kumma paikka. Välillä siellä on tolkuttomasti kaikkea mitä tahtoisi, välillä ei löydä mitään vaikka olisi tarvettakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pitää miettiä tarkkaan mihin on varaa. Olisihan käsinhuovutettu takki ihana, mutta kolmeasataa euroa ei viitsisi noin vain laittaa vaatteeseen. Ja monesti ihania juttuja jää ostamatta kun tulee ajatelleeksi että osaisinhan minä itsekin tällaisen tehdä...vaikkei sitten koskaan saisikaan aikaiseksi. :D

      Poista
  2. Käsityönharrastajan kirous... Viitsinkö itse vai maksanko jollekulle että hän viitsii. Minäkin ostan enää harvoin muilta käsityöläisiltä, mutta tosi harvoin tulee mitään fiksua tehtyäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Yksi ihana mekko jäi kaihertamaan, se olis ollu aivan täydellinen. Mutta hintaa olikin sitten yli 160€... D:

      Poista
  3. Tutkailin ensimmäistä kertaa tarkemmin Rien kasvoja ja tajusin tyttösen meikin olevan todella hieno. :)
    Onko BJD- ja muilla sentyyppisillä nukeillasi ollut jo valmiiksi meikki kun sait ne, vai oletko kustomoinut kasvot itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En meikkaa edes omaa naamaani, saatika että osaisin nukelle tehdä meikin. :D

      Rien meikki on erään suomalaisen harrastajan tekemä. Yleensä ostan nuket käytettynä ja niillä on jo valmiiksi meikki, joskus olen teetättänyt uuden. Muutamalla nukella on firman oma meikki.

      Pullipeilla ja muilla nukeilla on aina stock-meikki, yhtä kaunista jälkeä ei siinä hintaluokassa osaa tehdä kukaan. :D

      Poista